Ria Turunen

Ria Turunen

Ria Turunen on työskennellyt WINLAW:lla syyskuusta 2017 lähtien, aloittaen asianajoassistenttiharjoittelijana ja alkuvuodesta 2018 alkaen viestintävastaavana. Turunen opiskelee oikeustradenomiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa työnsä ohella ja kirjoittaa opinnäytetyötä eettisien riskien hallinnasta, jonka jälkeen valmistuminen on nurkan takana. Turunen valmistuu myös markkinointisihteeriksi vuoden 2019 lopulla.

Turusella on useiden vuosien kokemus asiakaspalvelusta ja WINLAW:lla hän hoitaa pääsääntöisesti viestintä- sekä markkinointitehtäviä muiden toimistotehtävien ohessa. Erilasten koulutustilaisuuksien sekä muiden tapahtumien järjestäminen kuuluu myös toimenkuvaan.

Työssäni parasta on sen monipuolisuus ja digitalisaation tuomat muutokset alallamme, joissa pyrimme toimimaan edelläkävijänä. Kuvailisin itseäni päämäärätietoiseksi ja ratkaisukeskeiseksi ihmiseksi, parhaillani olenkin uusien haasteiden äärellä. Vapaa-aikani vietän nenä kirjassa opiskellen, ulkoillen ja ystävien sekä perheen parissa.

Ria Turunen

Viestintävastaava