Tuoreesta kustannustukilaista helpotusta yritysten pandemia-ahdinkoon

Tuoreesta kustannustukilaista helpotusta yritysten pandemia-ahdinkoon

Eduskunta on vastikään 27.11.2020 hyväksynyt hallituksen esityksen (HE 205/2020 vp) yritysten määräaikaisesta kustannustuesta annetun lain muuttamisesta. Yritysten määräaikaisen kustannustuen myöntämistä jatketaan Suomessa toimiville yrityksille COVID-19-pandemian aiheuttaman liiketoiminnan yleisten vaikeuksien helpottamiseksi.

Lailla muutetaan aiempaa määräaikaisesta kustannustuesta annettua lakia (508/2020). Uudessa laissa tarkennetaan kustannustuen myöntämisen ja kohdentamisen kriteerejä, tuettaviksi hyväksyttäviä kustannuksia, tukikautta ja liikevaihdon vertailukautta koskevia säännöksiä. Uuden lain mukaan kustannustuen tukikausi on 1.6.-31.10.2020.

Yritysten kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut koronapandemian vuoksi, ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä vaikeasti sopeutettavista tukikauteen kohdistuvista palkka- ja muista kuluista. Hallituksen linjauksen mukaan tuen tarve ja määrä arvioidaan epidemian ja sen torjumisen aiheuttaman liikevaihdon äkillisen menetyksen perusteella.

Koska kyse on julkisista varoista taloudelliseen toimintaan myönnettävästä tuesta, siihen tulee soveltaa Euroopan unionin valtiontukisääntöjä. Tukea ei saa siten myöntää yrityksille, jotka olivat vaikeuksissa jo 31.12.2019 eli ennen COVID-19 -pandemian puhkeamista. Tukea myönnettäessä otetaan lisäksi huomioon, ettei Euroopan komission päätöksen SA.56995 mukainen tukien yrityskohtainen enimmäismäärä ylity.

Kustannustuen piiriin kuuluvat pääsäännön mukaan ne toimialat, joilla toimivien yritysten tukikauden liikevaihto on vähintään 10 prosenttia pienempi kuin vertailukauden liikevaihto. Nämä kustannustuen piiriin kuuluvat toimialat nimetään myöhemmin annettavassa valtioneuvoston asetuksessa. Kustannustukea voidaan kuitenkin myöntää myös yritykselle, jonka toimialaa ei ole mainittu valtioneuvoston asetuksessa, jos yritys osoittaa, että yrityksen liikevaihdon lasku johtuu erityisen painavista COVID-19 -pandemiaan liittyvistä syistä ja lain muut edellytykset täyttyvät. Yrityksen tulee lisäksi osoittaa, että yrityksen liikevaihdon lasku on ollut tukikaudella vähintään 30 prosenttia vertailukauteen nähden. Tuen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että tukisumman tulee ylittää 2000 euroa eikä yritykseen tule kohdistua tuen myöntämisen esteitä. Aiemmasta 20 000 euron liikevaihtorajasta tuen saamisen edellytyksenä on uudessa laissa luovuttu.

Tuen myöntämisessä tulee huomioida Euroopan komission tilapäistä valtiontukipuitetta koskevassa päätöksessä SA.56995 annettu puiteohjelmassa myönnettyjä tukia koskeva 800 000 euron yrityskohtainen yläraja. Tuen myöntämisestä, hakemusten käsittelystä ja tuen maksamisesta vastaa Valtiokonttori. Tuki maksetaan kertakorvauksena.

Kustannustukea myönnettäessä tuen määrä lasketaan tukikaudelta säädetyn kaavan mukaisesti:

Yllä mainittu summa kerrotaan tukikauden muiden kulujen ja tukikauden palkkakulujen yhteismäärällä. Kuluja otetaan kuitenkin huomioon kuukausitasolla korkeintaan keskimääräistä kuukausikohtaista liikevaihtoa vastaava summa. Lisäksi kustannustuesta vähennetään COVID-19 –pandemiaan liittyvät vakuutuskorvaukset.

Lakia ei sovelleta pääsääntöisesti maatalouden alkutuotannon, kalatalouden eikä vesiviljelyalan yritystoimintaan vaan ainoastaan rajoitetusti maataloustuotteiden jalostusta ja kauppaa koskevaan yritystoimintaan.

Linkkejä

Valtiokonttori tiedottaa tarkemmin vuoden 2020 lopulla alkavasta tuen hakemisesta. Kustannustuen hakuun valmistautumiseksi lisätietoa kustannustuesta ja sen hakemisesta löytyy hyvin Työ- ja elinkeinoministeriön nettisivuilta osoitteesta: www.tem.fi ja Valtiokonttorin sivustolta osoitteesta: www.valtiokonttori.fi.

Katja Hartikainen

Lakimies | OTM

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn